Kaduilla Kuvailua

Olin ensimmäistä kertaa kuvailemassa kadulla. Pakko myöntää, että hävetti aika paljon. Kai sitä sitten tulee rohkeutta lisää, kun on aikansa kuvaillut. Olen yrittännyt tutkia sitä, että mitä saa kuvata ja mitä ei. Yleiselläpaikalla saa kuvata ketä vain, jos ei ota loukkaavia kuvia. Minua neuvottiin sillä lailla, että kuvassa pitää näkyä selkeästi paikka missä se on otettu. Tässä tapauksessa kuvasta pitää huomata, että se on otettu yleisellä paikalla eikä tämän ihmisen omassa kylppärissä. Sitte kannattaa muistaa kuitenkin käytöstavat. Nyt kun olin kuvailemassa, niin kaikki joilta kysyin saako kuvata kieltäytyivät. Loppujenlopuksi en edes jaksanut kysyä. Suurimman osan kuvista otin niin, että kukaan ei huomannut mitään. Kamera oli hihnassa ja roikkui kaulassa. Siitä sitten käänsin näytön ylöspäin ja napsin sitä mukaan kun oli mahdollista. Huomasin hyvin nopeasti, että kadulla ei koskaan tiedä mitä tulee vastaan. Jos pokka olisi riittänyt, olisin saanut hyvin persoonallisia kuvia. Jostain syystä ei vaan vielä kehtaa.

Tässä kuitenkin muutama kuva reissultani.

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *